13.1.13

erivärisiä polvia ja paljon hauskaa viime vuonna

Päivistä loppuu tunnit kesken. Töistä myöhässä treeneihin ja treeneistä kotiin ja nukkumaan ja toista. Sitten kun on viikonloppu, kuten tänään, voi esimerkiksi nousta seiskalta ja mennä taas treeneihin. Ja sitten siellä taklata jonkun kaatumaan oman jalkansa päälle ja mätkähtää naamalleen ja räjäyttää polvensa toisen kerran sitten perjantain. Eri polven. Luonnollisesti. Mutta kaiken se kestää ja kaiken se kärsii, koska ensi viikolla alkaa SM - wait for it - Cup. Kreisii.

Muun vapaa-ajan rippeet olen viimeisen reilun viikon ajan käyttänyt vuoden 2012 arkistointiin. Kehitin kuvia viimeksi maaliskuussa. Ensin kävin läpi koneella kuvat sieltä maaliskuulta uuteen vuoteen, rajasin ne uudestaan, lähetin kehitettäväksi, etsin kiukulla päiväkausia kansiota jossa mustat sivut ei välilehtiä, löysin lopulta Akateemisesta harmaan ja mustan, sain kuvat, kaikki 425, kiukuttelin niitä yhden illan aikajärjestykseen, liimasin ensimmäisen kansion, puolet toisesta, tajusin ettei kansiot riitä mihinkään ja luovutin hetkeksi. Sitten tein uuden vuoden lupauksen. Kehitän kuvia tästä lähtien kerran kuussa. Never again vuotta kerralla.






Vaikka onkin ihan parasta kun kaikki kivat, söpöt ja hauskat, ovat kansissa.

No comments: