21.3.13

hukutusaamu

Hanna on tänään hyvin vihainen. Ajattelin, että noniinmukavaa, iltavuoro ja ehdin venytellä ja jumpsauttaa aamulla. Aurinko paistoi ja ajattelin, että noniinmukavaa, käyn ikkunalla imemässä vähän aurinkovitamiineja. Siinä ikkunalla sitten huomasin, että ne saatanan jauhiaiset, joiden takia habanero näyttää tältä:




eivät kuolleet vaikka kynin niiden kodin, vaan olivat muuttaneet naapuriin. Sitten loppuaamun käytin chilejä ylösalaisin suihkussa. Drown drown, murder murder! Ohjeet sanovat, että jauhiaiskasvit pitäisi heittää pois tai viedä pakkaseen, mutta en varmana. Ohjeet myös sanovat, että jauhiaiset tykkää keltaisesta. Siksiköhän nekin viihtyy täällä.

Annoin chileille voimakuvaksi pussailevia lintuja ja hedelmällisiä puita. Itse katselen meille pari päivää sitten Kanelimaasta muuttanutta Irmaa. Irma on tosi kiva.




Ai niin ja sitten se oli se peli, mutta siitä lisempää sitten kun on oikeasti aikaa. Sen jälkeen on ollut paljon sateenkaaria ja onnen etanoita, ja keskustelua bench coachaamisen treenaamisesta kotioloissa esimerkiksi niin, että ranskanbulldoggi olisi Kira Horpi ja ulko-ovi Marjan ja Ellien kahden seinä. Tämä oli paljon hauskempi juttu kuin miltä se nyt kuulosti. Mutta jokatapauksessa, kivaa!

No comments: