13.11.13

puolimukavasti

Viime päivinä olen tehnyt mukavia ja puolimukavia asioita. Mukavasti olin mukana lanseeraamassa kahvilakerhon. Kahvilakerho juo kahvia ja arvostelee. Lempihommiani. Join ensitapaamisella pähkinälattea ja annoin miinuspisteitä huonosta mukista, kuiskailusta ja suklaarusinoista.






Puolimukavasti ostin muuton jälkeen kuolleiden kasvien tilalle esimerkiksi orkidean, jonka elossapitämisestä en tiedä mitään. Puolimukavasti myös päivitin CV:ni ja olin ahdistunut ja helpottunut yhtä aikaa. Tuntuu puolimukavalta hakea töihin, joita oikeasti osaisi, ja ajatella sitä mahdollisuutta, että olisi töitä joissa ei menisi yöhön asti ja ehkä jopa kivaa. Kuitenkin puolikuivasti jäätää se ajatus, ettei onnistukaan ja onkin ikuisesti jumissa siellä missä ei oikein haluaisi olla.

No comments: